perjantai 4. syyskuuta 2015

Pakolaiskriisi ja muutoksen mestarit (Tilaisuus tekee var...akkaan osa 3.)


Olen aina toivonut, ja myös uskonut siihen, että Suomesta voisi tulla maailmassa koeponnistamo kaikille uusille tavoille ja innovaatioille tehdä työtä, olla sekä elää. Olemme mielestäni siihen sopivan kokoinen, kohtuullisen koulutettu ja suhteellisen sivistynyt ryhmä ihmisiä, joka elää melko toimivassa yhteiskunnassa.
Yhteiskuntamme on läpikäynyt todella suuren muutoksen viime vuosisadalla maatalousyhteiskunnasta teknologisesti edistyneeseen kaupunkiyhteiskuntaan. Ja niin kuin vanha viisaus sanoo; vain muutos on pysyvää. 
Tätä vanhaa viisautta vaalien voi historian kirjoja ahkerasti pläräilevä oppia näkemään myös tulevaisuuteen melko tarkasti. Ja menneiden tapahtumien valossa voi turvallisesti tehdä huomion, että muutosta vastaan pyristely ja menneisyyteen haikailu on paitsi turhaa, niin myös typerää. Nyky-typeryyksistä käy esimerkkinä monissa maissa asetetut kieltolait uusien teknologioiden suhteen (Vrt. Uber). Ei hevosettomien ajovaunujen tuloa estänyt 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laki, joka pakotti ihmisen kävelemään esi-autojen edellä punaista lippua heiluttaen. Perusteena oli ihmisten turvallisuus, mutta todellinen syy oli perinteisten hevosellisten vankkureiden omistajien lobbaus ja pelko bisneksensä menettämisestä. Ihan kuin Uberin tapauksessakin.
Tunnemme historiamme, olemme läpikäyneet muutoksen ja tiedämme jo vallan hyvin, että kesää seuraa talvi ja lihavaa vuotta laiha. Miten pystyisimme paremmin ottamaan huomioon jatkuvan muutoksen yhteiskuntamme tulevaisuuden rakentamisessa? Muutosta ei voi hallita, mutta osaisimmeko ottaa sen vastaan ketterästi, pelkäämättä ja yhtenä tärkeänä kauaskantoisena osana suunnitelmissamme? Voisiko meistä tulla muutoksen mestareita? 
Tämän hetken puhuttavin aihe on pakolaiskriisi ja maahanmuutto. Maahanmuuttajat joutuvat käymään henkilökohtaisella tasolla, lyhyessä ajassa massiivisen muutoksen. Heidän kykynsä sopeutua uuteen tilanteeseen on yksilöllistä ja on olemassa paljon ihmisiä, joille se on todella haastavaa. On kuitenkin kaikkien etu, että yhteiskunta tekee kaikkensa uuden tulijan sopeutumisen helpottamiseksi. 
Suomen kestämätön ongelma parin vuosikymmenen päästä on väestön ikärakenne. Monen katse ei lausunnoista päätellen sinne asti vielä kanna, vaikka väestön ikääntyminen vaikuttaa jo nyt negatiivisesti työmarkkinoiden ja talouden kehitykseen. 
Maahanmuuttomäärät taas tuskin kääntyvät laskuun. Siitä pitää huolen väestönkasvu Aasiassa ja Afrikassa sekä ilmaston lämpenemisen myötä yleistyvät luonnonkatastrofit. Ihmisten liikkumista ei voida loputtomiin estää muureja rakentamalla ja rajoja tiukentamalla. 
Uskallanpa väittää, että tässä(kin) tapauksessa muutosta vastaan haraaminen ja muutoksen vastustamisen ylläpitäminen itse asiassa maksaa vähintään saman, kuin tehokkaiden ratkaisujen löytäminen maahantulevien ihmisten sopeuttamiseksi. Mutta samalla tuottaa paljon vähemmän, sillä muureja pystyttävä eristää aina myös itsensä.
Palatakseni ensimmäiseen lauseeseeni; Voisiko Suomi olla edelläkävijä tässä asiassa? Osaammeko nähdä pakolaiskriisin mahdollisuutena kehittää jotain, jonka avulla emme sopeuta paitsi maahantulijoita, vaan koko Suomen (ja Euroopan) vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin? 
Meillä on jo huomattava määrä tietoa käytettävissä hyvistä ja huonoista käytännöistä. Meillä on koulutettuja ihmisiä, jotka ovat käyneet prosessin henkilökohtaisesti läpi ja pystyvät antamaan oman kokemuksensa käyttöön. Meillä on onneksi äänekkäästi pelkonsa ilmaisevien ihmisten lisäksi suuressa enemmistössä ne, jotka aidosti ja koko sydämestään haluavat auttaa hädässä olevia ja rakentaa avointa maailmaa. Meillä on Internet, jonka avulla voimme yhdistää avuntarvitsijan ja auttajan ennennäkemättömin tavoin, monella eri tasolla. Ja meillä on kouluja, lukemattomia järjestöjä, ohjaajia, opettajia ja uudestaan; meillä on Internet sitä varten, että jokainen voi aloittaa itselleen sopivalta tasolta ja löytää oman talenttinsa ja tapansa oppia.
Sen lisäksi meillä on ihan mahdottomasti tilaa asua ja elää. 
Pakolaiskriisi tulisi nähdä tilaisuutena sopeutua suureen globaaliin rakennemuutokseen, josta olemme nähneet vasta vähän alkusoittoa. Sopeutumisen ratkaiseminen modernit online-teknologiat, ihmisten auttamisenhalun ja olemassa olevan infran sekä aineettoman pääoman, kuten koulutuksen ja osaamisemme, yhdistäminen on itse asiassa avain kestävään kehitykseen. Se on avain tulevaisuuteen, jossa pärjäävät vain muutoksen mestarit.
Linkkejä ja viitteitä;
Uudenlaiset oppimisratkaisut: http://www.claned.com
Auttajat ja apua tarvitsevat yhdistyvät: http://www.volundeer.com
 Järjestötoiminta ja liikunta sopeuttamisessa: http://www.liikkukaa.org/

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Suomi ja yhteiskunnalliset innovaatiot - Tilaisuus tekee var...akkaan! (Osa 2.)



Uskoisitteko tänä päivänä, jos julistaisin, että Suomen julkinen sektori on pullollaan kekseliästä ja innovaatiivista sakkia? Niinpä. Moni heiluttaisi päätään epäuskoisena, kun toinen puoli putsaisi aamukahveja näppäimistöltä.
Voisin kuitenkin luetella vaikka sen sata maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista innovaatiota, jotka suomalainen yhteiskunta on vuosikymmenten saatossa polkaissut pystyyn. Onneksi minun ei tarvitse, sillä ex-kansanedustaja, lääkäri ja kirjailija Ilkka Taipale on sen tehnyt kirjassaan "100 Social Innovations from Finland". Se on käännetty jo 17 eri kielelle. 
En itsekään ole varma onko tuota innovatiivisuutta julkisella puolella enää jäljellä. Sen verran päätähuimaavaa meininki on ollut viime aikoina ihan muulla tavoin. Itse asiassa olen sitä mieltä, että innovatiivisuus on kostautunut yhteiskunnassamme siten, että otamme aikaisemmat saavutukset - nuo vanhalla kunnon maalaisjärjellä toteutetut keksinnöt - itsestäänselvyyksinä emmekä koe niitä mitenkään globaaleita markkinoita disruptoiviksi tuotteiksi tai palveluiksi. Siis sellaisiksi, joiden etsimiseen on nyky-Suomessa valjastettu kissat, koirat ja sukupuuton partaalla heiluvat saimaannorpat.
Asioiden itsestäänselvyytenä ottaminen yhdistettynä suomalaisen sosiaalidemokratian lamauttavan lannistavaan vaikutukseen yrittäjyyteen sen kaikilla tasoilla on johtanut siihen, että jopa Taipaleen kirjassa mainittu rakas joulupukkimme on ajettu konkurssiin (YLE 20.8.2015).
Toista yhtä rakastettua, kirjassa myös esiintuotua, kansallista instituutiota ja yhteiskunnallista ilmiötä, suomalaista saunaa, suoraan sanottuna väkisinmaataan keski-eurooppalaisten toimesta. Ai miksi saimaannorppa on uhanalainen? Siksi, koska joka kerta, kun tiukkoihin Adidas-verkkareihin pukeutunut saksalainen saunameister heiluttaa "Finnische Saunan" hikilöylyissä pyyhettä saunojan naaman edessä, Ukko ylijumala tappaa yhden kuutin. Miksi kukaan ei välitä siitä, että suomalaisille kaikista tärkeintä asiaa ja meidän tunnetuinta brändiä sitten Molotovin-cocktailin hyväksikäytetään näin? Kuka tulisi kertomaan saksalaisille miten oikeassa Finnische Saunassa saunotaan?
Mutta toivoa on! Suomalaisille äideille vuodesta 1937 jaettu äitiyspakkaus on yksi yhteiskunnallisista innovaatioista, jotka ovat taanneet kaikille suomalaisille lapsille mukavan pehmoisen alun elontielle. Vaikka itse lähes viisikiloisena möhkäleenä en pahvilaatikkoon päiväunille mahtunutkaan, niin kysymys "miksi suomalaiset lapset nukkuvat pahvilaatikossa?" on saanut ulkomaisen lehdistön kirjoittamaan äitiyspakkauksesta ylistävään sävyyn jo vuosikymmeniä.
KELA ei aiemmin halunnut laatikoita ulkomaan eläville myydä rahaa vastaan, vaikka pikaisen vilkaisun perusteella ulkomaalaiset äidit etsiskelivät niitä suomalaisilta vauvafoorumeilta jo yli kymmenen vuotta sitten. 
Viime vuonna eräs isyyslomallaan (suomalainen innovaatio sekin) pahvilaatikkoa ihmettelevä nuori isi pisti kuitenkin tuumasta toimeen ja perusti kaveri-isien kanssa firman. Finnish Baby Box Oy sai viime vuonna lähes epäreilulta kuulostavan lähdön startup-taipaleelle, kun kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tietävät jo mistä on kyse. Nyt tarvii vain kertoa heille mistä sitä saa.
Vaikka amerikkalaiset ovat tietenkin myyneet "Finnish Baby Box" -tuotetta halukkaille jo kauan tätä ennen, niin on tämä Suomi-isien esimerkki positiivinen poikkeus suomalaisten yhteiskunnallisten innovaatioiden kaupallistamisessa ja tilaisuuteen tarttumisesta.
Vanhan ajan innovatiivisuutta nyky-Suomi olisi voinut osoittaa käyttämällä saatua julkisuutta hyväkseen ja luomalla esim. suomalaisen BabyBox -brändin, jota lisenssoimalla tai sertifikaatteja myöntämällä voitaisiin auttaa suomalaisia lastenvaate- ja -tarvikeyrityksiä menestymään maailmalla. Samanlainen malli toimisi myös aidon suomalaisen saunakulttuurin kansainvälistämisessä.
Pahvilaatikkoa vielä enemmän suitsutusta kansainvälisessä mediassa on saanut suomalainen koulutus. Paneudutaan siihen vasta seuraavissa kirjoituksissa, sillä haluan lopettaa tämän blogin duurisointuun.  
Linkkejä:

lauantai 22. elokuuta 2015

Härkää kiveksistä - Tilaisuus tekee var...akkaan! (Osa 1.)

Muistan vuosia sitten, kun Conan O'Brien oli myöhäisiltojen suosikki Suomessakin. Tunne taisi olla molemminpuolinen, sillä tuo punapäinen talk-show -isäntä otti usein suomalaisia ilmiöitä ja asioita esille ja huumorin avulla nosti niitä amerikkalaisten tietoisuuteen.
Erityisesti jäi mieleen tämä seuraava pätkä, jossa suomalaisen tuolivalmistajan satulatuoli sai koko maapallon kattavaa huomiota. O'Brienin showta katsottiin pelkästään USA:ssa miljoonien silmäparien voimin. 
Conan O'Brien ja Salli satulatuoli: https://www.youtube.com/watch?v=YjuK3LxSGxU
Conania ja hänen aisapariaan Andyä huvitti suuresti kuinka satulatuolin mainosvideolla paneuduttiin yksityiskohtaisia kuvakulmia säästelemättä myös siihen, kuinka miehen sukupuolielimet olivat otettu suunnittelussa huomioon. Häveliäisyyden luvatussa maassa tuosta saatiin hersyvät naurut. Miljoonat naurut. Miljoonan dollarin naurut?
Näin minäkin ajattelin, että nyt sai suomalainen tuolivalmistaja USA:n markkinoille sellaista näkyvyyttä, että tuolit viedään, niin sanotusti, suoraan kiveksistä.
Menin Salli-tuoleja valmistavan firman kotisivuille ja huomasin, että heillä ei ollut verkkokauppaa, josta tuoleja voisi tilata. Olin tuolloin (n. 2008-2009) softafirma Codemate Oy:n toiminnassa aktiivisesti mukana ja pyysin firmamme myyntimiestä soittamaan satulatuolifirman toimitusjohtajalle ja esittelemään ratkaisun, jolla Sallit saataisiin nopeasti verkkokauppaan myyntiin ja tämä taivaasta tippunut tilaisuus hyödynnettyä. 
Toimitusjohtaja luuli soittoa lähinnä pilapuheluksi ja oli kovin tuohtunut tuotteen saamasta "vääränlaisesta" julkisuudesta. Hän paiskasi luurin korvaan. Liekö Sanni päässyt vieläkään valloittamaan Amerikkaa? Onneksi Sallilla menee tuosta menetetystä tilaisuudesta huolimatta hyvin. Idean tähän tarinaan sainkin siitä, kun eräs ystäväni lähtee Sallin Kiinan maajohtajaksi.
Kun tilaisuus tulee, siihen pitää tarttua. Ihan kaikki julkisuus ei ole hyväksi, mutta lähes kaikki. Vaikka pääosan varastaisikin miehen kivekset. Ne kuitenkin löytyvät suurin piirtein joka toisella. Miksi meillä kestää usein "tuumasta toimeen" ihan liian pitkään? Olemmeko me kaikki niitä kuuluisia "Hämeen hitaita"?
Onneksi on olemassa toisenlaisiakin esimerkkejä. Otan niitä ja muutamia muitakin hukattuja mahdollisuuksia esille seuraavissa tarinoissani "Tilaisuus tekee var...akkaan" -blogisarjassa. Ehkäpä niistä on hyötyä jollekin, joka pohtii uskaltaako tarttua tilaisuuden tullen, amerikkalaista sananpartta mukaillen, härkää kiveksistä.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Bangladesh - Beyond Garments, Past Brick Crushers





Bangladesh owes so much to the hard working women and men in the garment industry. They can produce awesome quality over here. It is a shame that the never ending profit maximizing and sheer greed puts these people in danger at their work. And I am not talking only about the local factory owners, but some big foreign brands and their policies are to blame as well. It is better to produce the quality and pay a little bit more than purchasing the cheapest of products available. Quality products can only be produced by factories who respect their workers, work conditions and environment.

My advice to all of you shoppers out there; buy quality and be prepared to pay a little bit extra for it.

To honor the Bangladeshi garment workers I decided to produce some quality in this picture above. And for those about to mock; I did my ompelukoneajokortti already back in 1986!


What next Bangladesh?

The last few years up until now have been vibrant and bustling in Bangladesh. The country has been growing slowly out of poverty and the famous corruption, bureaucracy and political elitism have not been so visible as before. It is still there, thought, and sadly the upcoming elections mean that the political riots are reaching the streets again. This time with a nasty side kick called religious fanaticism. 

Let's not be intimidated by the forces of stupidity because like so many times before, Bangladesh overcomes the trouble and moves on towards the better future. That is what I believe when I get down to talks with young Bangladeshi entrepreneurs. Entrepreneurs carry hope with them - hope and strong will to change things. Many of them sincerely want to contribute to build a brighter tomorrow for their country and their people.

One of the initiatives that was thrown at me and my dear friend, ever so fearless traveler Heikki Leskelä from Bluebiit, seemed particularly interesting and close to our hearts. Why don't you boys boost up the start-up scene in Dhaka? That dart hit the bulls-eye! We'd love to do it!

Bangladesh is still run by families who own everything from chicken farms to shipyards and brick crushing works to shopping centers. But bubbling under there are these young, educated and smart people who have established their own start-ups. 

Unfortunately there isn't much support or understanding for the brave pioneer work these young people are doing for their country. It is not appreciated enough by the power greedy vote-chasers who always bow towards the fattest wallet in the room. Well, well. Short-sighted, I say. Let's change this.

Let me list here few interesting ones. Just to give some new directions for the politicians to bow at. If anyone of them happens to read this.


If you take a look at those you will see that Bangladesh has take steps beyond garments, textiles and ship-breaking. Expect amazing from Bangladesh.

And what an interesting task we have at hands! Me and Heikki will get busy!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Nemo propheta in patria



Viimekertaisesta blogikirjoituksesta onkin kulunut aikaa. En ole lepäillyt ihan koko aikaa palmun alla, vaikka Malediiveilla työreissulla käydessäni pääsin päiväksi paratiisisaarelle snorklailemaan.
Nyt kehtaan sanoa, että jotain on saatu aikaiseksi, sillä vain kaksi vuotta vanha urheilualan firmani TopSpot ja ennen kaikkea edustamamme urheilijat, valmentajat ja seurat ovat olleet hyvin esillä suomalaisissa ja vähän muunkin maalaisissa futiskeskusteluissa. Olen onnistuneesti saattanut TopSpotin toiminnan ja aikaisemman kansainvälistämiskonsultoinnin, jota teen SisuBase Oy:n nimissä, yhteen. Jalkapallo avaa ovia maailmalla yrityselämälle paremmin kuin mikään  muu.

Seuraavaksi pallo vie meidät Ghanaan, syksyllä 2013. Siitä on odotettavissa huippumielenkiintoinen reissu.
Aikaisemmin syksyllä 2012, kun kävin taas Nigeriassa matkalla, niin kiinnostus toimintaamme kohtaan oli todella suurta. Kaikki kunnia partnerilleni Marko Saranlinnalle, jonka työn hedelmistä siellä nautitaan. Mutta onhan se nuorelle yritykselle melkoisen hienoa olla "tapetilla" näinkin laajalti.
Taas kerran on tullut todistettua, että kuinka näennäisesti haastavimmilla markkinoilla uusi ja ulkopuolinen tulokas pääsee helpommin näkyviin, jos vain uskaltaa heittäytyä peliin mukaan. Alla muutamia ajatuksia tästä ilmiöstä.
Haastavaako?
Käytin tuossa yllä “näennäisesti” sanaa sen takia, että yleensä Suomessa haastaviksi koetaan mikä tahansa markkina, joka on oman maan rajojen ulkopuolella. Jollekin firmalle jo oman maakunnan rajan ylittäminen tuottaa loputtoman tuntuisesti strategiapalavereita, jossa asiaa puidaan ja ruoditaan. Yleensäkin markkinoista puhutaan liian yleisluontoisesti; “haastavat Venäjän markkinat”, “vaikeat Aasian markkinat” tai “kimurantit Afrikan markkinat”.
Median lööppijournalismin takia koko Afrikka ja suuri osa Aasiaa koetaan korruption kyllästämäksi pahuuden pesäksi, jonne ei kannata vaivautua. Ruotsalaiset diskuteeraavat kuoliaiksi, Venäjälllä on mafia, saksalaiset tappaa meidät tehokkuudellaan ja sitä rataa. Puhuisinkin enemmän alakohtaisesti kuin heittämällä jonkun kokonaisen maan tai maanosan rajojen ylle negatiivisuuden hunnun; “Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.”
Monilla meistä on joskus huono tapa kääntää hyvätkin asiat negatiiviseksi. Itsekin sen panen välillä merkille, kun peiliin katson. Siksipä juuri ne haastavat rajat, jotka pitää ylittää, sijaitsevat paljon lähempänä kuin Kainuun pelottava maakuntaraja – ne ovat omien korvien välissä.
Kehitysmaiden kehitys kehittyy
Yrittäjäksi ryhdytään monesta eri syystä ja on minullekin ihan selvää, että ei kaikkia kiinnostakaan lähteä merta edemmäksi kalaan. Kysymykseni kuitenkin kasvuun kallellaan oleville yrittäjille kuuluu; Mitä vielä täällä teet? Miksi taistelet penneistä verisesti naapuripitäjän firman kanssa? Osallistut julkisiin kilpailutuksiin, vaikka sinulla on 0.002% saumat voittaa? Teet työtä tarjouksen eteen, vaikka ne on pedattu ”oman kylän pojalle” tai niihin osallistuu 100 muuta firmaa? Yrität rakentaa kilpailevaa asuntoportaalia, vaikka Suomen kokoisesta maasta löytyy jo neljä samanlaista? Yrität tuoda markkinoille uutta rusinamerkkiä niiden perinteisten tilalle, jossa on se hymyilevä typykkä ja aurinko taustalla? Melko haastavaa!
Tiedättekö sen puheenparren, jossa sanotaan, että Suomeen rantautuu kaikki uudet jutut vuoden Ruotsia jäljessä. No, arvatkaapa kuinka monen vuoden jälkeen sama asia jalkautuu Myanmariin tai Kongoon? Tässä on se pointti ja samalla se ristiriita. Kehitysmaat eivät ole pelkkää tulvaa ja tautia, mutta ei siellä vielä olla joka alalla ferrareita. Tämän vuoksi niiden markkinapotentiaalia ei ole syytä karsastaa yhdenkään kasvuun tähtäävän yrityksen.
Käytetään Bangladeshia esimerkkinä, kun se jostain sattuman syystä on erikoisalaani, mutta samat lainalaisuudet pätevät kyllä muuallakin kehitysmaissa tietyin variaatioin.
Minulla itselläni on olemassa lista erilaisista, lähinnä verkkoon sijoittuvista palveluista, joita haluaisin ryhtyä luomaan Bangladeshiin; työnvälitysportaali, asuntoportaali, osta- ja myy -portaali, kunnollinen nettilehti, etc. Bangladeshissa on 160 miljoonaa ihmistä, joista yksi miljoona käyttää Facebookkia ja yli 10 miljoonaa Internettiä yleensä. Vuositasolla netin käyttäjäkunnassa on kasvua n. 15%. Matkapuhelimien liittymien määrä kasvaa lähes miljoonalla kuukaudessa! Mutta palvelut sekä nettiin, että mobiiliin, laahaavat jäljessä. Entäs sitten muut kuluttajapalvelut? Kiinteistövälittäjiä ei ole, pankkijärjestelmät epäluotettavat, toimistopalvelut olemattomat, koulutus pelkkää pakkoruotsia, Alepat sekä muut kauppaketjut puuttuvat ja lista jatkuu.
Ne samat palvelut, mitä me olemme käyttäneet täällä jo vuosia – niitä ei ole. Ihan copy-pastea ei voi välttämättä käyttää, sillä toimintaympäristö on eri, mutta aika pitkälle päästään jo olemassa olevan avulla.
Puhumattakaan muista aloista; energia-, maatalous-, koulutus-, elintarvike- ja vaatetus- sekä tekstiiliteollisuudet näin alkupaloiksi. Näistä voisin pitää esitelmän jokaisesta erikseen. Tekemistä riittää, mutta tekijöitä tuntuu vain olevan niin vähän noilla mailla. Miksi me siis yhä tappelemme täällä Suomessa keskenään? Mars matkaan – yhdessä tai erikseen!
Mutkat suoriksi
Eri toimintaympäristössä menee aikansa päästä kelkkaan mukaan; kulttuurierot, kieli, mutta ennen kaikkea kontaktien puute, ovat mutkina matkassa. Nämä ovat kai jonkin mielestä niitä ylitsepääsemättömiä haasteita, joiden pelossa on parempi olla lähtemättä matkaan ollenkaan. Pidä tunkkis ja kivellä ikkunaan! Vai miten se tarina menikään miehestä, joka lähti lähitalosta lainaamaan tunkkia, mutta tuli matkalla siihen loppupäätelmään, että ei se lainaa kuitenkaan. Mainitsemiani mutkia voi kuitenkin suoristaa ja yksi parhaista keinoista, joka auttaa moniin vaivoihin on paikallisen ihmisen palkkaaminen. Ja miellään vielä sellaisen, joka tuntee myös meidän pienet omituisuutemme. Suomessa on 13 000 ulkomaalaista opiskelijaa – tarviiko sanoa enempää?
Positiiviset asiat voittavat negatiiviset sata-nolla. Suomalainen osaaminen tunnetaan maailman kolkissa paremmin kuin uskommekaan. Omat kokemukset liittyvät teknologiasektoriin, mutta esimerkiksi koulutus-osaamistamme hehkutetaan ympäri maailmaa, niin että suututtaa, miksi me ei tehdä asialle mitään.
Kun Codemate laittoi Aasiaan verstasta pystyyn oli kiinnostus yritystä kohtaan paljon suurempaa kuin mitä toisia, paikallisia toimijoita kohtaan. Codemate on noilla markkinoilla jopa niin seksikäs yhtiö, että maan pätevimmät kaverit hinkuvat sinne töihin. He tietävät, että CM:n kautta pääsee käsiksi mielenkiintoisiin projekteihin ja mahdollisesti myös ulkomaan komennukselle. Jos Codemate olisi pelkästään olemassa Suomessa, niin se ei juurikaan poikkeaisi kilpailijoistaan; sadasta muusta samankokoisesta teknologiafirmasta. Nyt Codemate tekee Suomen lisäksi projekteja Bangladeshissa, Vietnamissa, Thaimaassa, Myanmarissa ja Singaporessa. Hyvin pitkälti sen takia, että yrityksen nokkamiehet ovat olleet sokeita keinotekoisille valtioiden ja markkinoiden rajoille.
Erilaisuus on tässäkin tapauksessa rikkautta. Varsinkin kun suomalaisten tuoma erilaisuus on rautaista osaamista ja pitkää kokemusta sekä nk. best practices -toimintamalleja. Siinä eivät kieli- ja kulttuurierot ole veretseisauttavia esteitä, vaan ennemminkin pikantteja lisämausteita.
Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, sanotaan. Siksi kehoitankin kurkoittamaan vähän kauemmaksi, sillä se kannattaa. 

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Luottamus on lomaa

sankariyrittaja Yrittäjähän tietää aina oman yrityksensä asiat paremmin kuin kukaan muu. Hänhän on suorastaan korvaamaton! Yrittäjä itse on ollut aloittamassa jokaista juttua, alustanut ja solminut kaikki kaupat, palkannut jokaisen työntekijän ja työntänyt sormensa jokaiseen soppaan. Hän on yhtiön vara-Jeesus, jolla on kaikki langat käsissään. Hän laittaa nimensä sopimuksiin ja viilaa yrityksen kotisivujen pilkkua sekä kaikkea siltä väliltä. Yrittäjä itse haluaa näin. Hän haluaa pitää sormensa firmansa valtimolla ja tuntea sen jokaisen sydämenlyönnin. Ja totta kai – onhan kyseessä juuri hänen lapsensa!

Aina kaikki ei ole ollut helppoa, mutta näistä kokemuksista yrittäjä on luonut yritykselleen vahvan pohjan, josta on noustu menestykseen. Hän muistelee niitä alkuaikojen hankaluuksia, joista on tullut vuosien saatossa yrittäjän mielessä eepoksen omaisia legendoja.

Kauppaa on tehty veitsi kurkulla - karmeita vääntöjä käyty neuvotteluissa. Asiakkaan nimi on pakotettu paperiin niskalenkin jälkeen, ja näin firman tulevaisuus taas kerran pelastettu. On laitettu pystyyn toimistoja ympäri maailman, työllistetty ennennäkemättömiä lahjakkuuksia, joista on hiottu timantinkovia ammattilaisia omin käsin. On myyty kestotilauksia saattohoidossa oleville, hiekkaa Saharaan, keksitty uraauurtavia businessmalleja ja kehitetty Nobelin arvoisia innovaatioita.

Näissä sankaritarinoissa yrittäjän miekkana on hänen kännykkänsä, läppäri kilpenään. Sähköposti laulaa marssilauluja, ja joukot etenevät kohti liiketoimintaennustuksen maalaamaa ruusuista tulevaisuutta. Joukkoja johtaa tietenkin yrittäjä itse ja miekallaan lävistää jokaisen vastaan tulevan tultasyöksevän kilpailijan ja nitistää samalla pienet mutta niljakkaat hakemisto- ja numeropalvelupuhelinmyyjät.

Vaikka vuosien kuluessa on tullut palkattua paljon porukkaa, niin sitä tuntee itsensä täysin korvaamattomaksi. Pakko painaa pitkää päivää. Vielä yksi sähköposti, vielä yksi faksi! Hommasta ei voi kunnolla irrottautua edes viikonloppuna saati kesällä. Parhaita kavereita ovat yhtiökumppanit, joiden kanssa vietetään vapaa-aikaa vetämällä kaljaa toimistolla uusista strategioista puhuen. Muut kuin työkaverit unohtuvat vähitellen. Lounaat jää väliin, ja ne korvataan myöhäisillan grillireissulla. Vatsassa närästää, puoliso ei ymmärrä ja lapset vierastaa. Mutta kun kukaan muu ei osaa tehdä näitä kuin minä! Vain minä!

RAUHOITU hyvä ihminen! Etkö juuri kehunut palkanneesi rautaisen ammattilaisen firmaasi? Minkä takia palkkasit hänet, jos et uskalla antaa hänelle vastuuta? Laitatko hänet toimistosi aulaan lasivitriiniin esille? Jos olet niin korvaamaton, niin mitä työntekijöille tapahtuu, jos sinulle sattuu jotain? Kuka ottaa langat käsiinsä, kun sinun vatsalaukkusi mahahaava kärventää sisuskalusi ja burnouttisi taannuttaa sinut kuolaavan 2-vuotiaan tasolle?

Salatut ympyrät

Uskallan väittää, että 99%:lla suomalaisista firmoista - tai minkään muunkaan maalaisista sen puoleen - ei ole hallussaan sellaisia businesssalaisuuksia tai muuta materiaalia, joita ei voisi jakaa yrityksen työntekijöiden kanssa. Yrityksen hallituksen kokouksissa istuvat yleensä yrittäjät itse, mikäli ehtivät niitä pitää kiireiltään. Mikäli ehtivät, niin yrityksen sisäistä tiedotuskanavaa hallituksen kokouksen päätökset eivät koskaan saavuta. Työntekijät tekevät omassa karsinassaan omaa juttua, johto omissa sisäpiireissään omia juttujaan. Tieto ei kulje, eikä johdon ja työntekijöiden välille synny luottamusta, vaan tietty rengasmainen hierarkia, jonka keskustassa olevat pitävät hallussaan kaikkea sitä tietoa, jonka he katsovat olevan liian tärkeää muille jaettavaksi.

Näin hukataan se valtava potentiaali, mikä työntekijöissä on ja varmistetaan, että yrittäjän mahahaava kasvaa kasvamistaan. Laastaria kuluu, kunnes vastaan saattaa tulla täysstoppi. Ehkä yrittäjä sairastuu, mutta voi myös olla, että yritys sairastuu. Ilmapiiri tulehtuu sisältä päin. Voi olla, että työntekijät, jotka hakeutuivat haasteelliseen työpaikkaan nousukiidossa olevaan firmaan, huomaavat, ettei heille anneta tilaisuutta näyttää osaamistaan. He varmasti saavat tehdä töitä palkkansa eteen mutta pahimmassa tapauksessa tietämättä tekemänsä työn tarkoitusta ja päämäärää.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, sanotaan. Edes yrittäjäritari itse! Kokemusta tulee vain tekemällä. Myös virheitä tekemällä. Siksipä ei tulisi väheksyä avoimuuden, kommunikaation ja tiedon jakamisen voimaa firman sisällä, sillä se on luottamuksen osoitusta niille ihmisille, jotka loppujen lopuksi tekevät firmasta arvokkaan. Ja se ihmisryhmä ei ole tietoa panttaava johtoporras. Vaan yrityksen työntekijät. Luottamuksen ja vastuun antaminen palkitsee antajansa, sillä hyvin monesti ihmiset nousevat ihan uudelle tasolle haasteellisten tehtävien edessä ja tietäessään, että heihin luotetaan.

Näin salatut ympyrät katoavat firman sisältä ja samalla yrittäjä saattaa hieman hellittää. Ja hän saattaa hellittää jopa niin paljon, että uskaltaa laittaa kännykän ja läppärin kiinni ja lähteä vaikka lomalle. Aivan! Luottamus on lomaa.

Samalla toivotankin kaikille mahtavaa kesää! Pidän blogin kirjoittamisesta ja yrittäjänhommista hieman lomaa, sillä olenhan löytänyt hyviä ihmisiä ympärilleni, joihin voin luottaa ;)

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Markkinointia nigerialaisittain

nigeria Tämä tarina vaatii saada kertoa itsensä. Se yrittää sanoa, että markkinointi ei ole pelkästään mainoksia televisiossa tai katujen varsilla. Markkinointi ei ole myöskään hyvin pukeutuneitten ihmisten osasto siellä toimiston kolmannessa kerroksessa. Markkinointi on paljon kokonaisvaltaisempaa ja syvällepureutuvampaa firman toiminnassa kuin julisteet bussinkyljessä tai google-mainos netissä.
Sanotaan, että yrittäjä on yrityksensä käyntikortti. Se pitää paikkansa, mutta myös kaikki yrityksen työntekijät ovat käveleviä, puhuvia ja tekeviä “markkinointiosastoja”. On pidettävä huoli, että jokainen työntekijä, yrittäjä itse mukaan lukien, sisäistää tämän ajattelun. Jokainen sähköposti, puhelu, tekstiviesti ja kädenpuristus markkinoi firmaasi. Ja ne tekevät myyrän työtä huomaamatta, mutta tarkoituksellisesti, jos sen on fiksusti suunnitellut. Tällöin ei edes tarvita erikseen sliipattua markkinointiosastoa, sillä markkinointi kuuluu jokaiselle.
Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että sinulla on markkinoilla monopoliasema ja asiakkaat ovat mielestäsi pelkkiä mikkihiiriä. He ostavat tuotteesi vaikka haistattelet heille päin naamaa, sillä heidän on pakko. Tällainen tuote voisi olla vaikkapa viisumi.
Väkivaltakoneisto
Raflaavasta väliotsikosta voi huomata, että minulta ei tipu sympatiapisteitä köyhien kehitysmaiden urheille ponnisteluille oman kansallisen identiteettinsä ja kulttuurinsa markkinoimiselle lähetystöjensä kautta rikkaissa länsimaissa. Itse asiassa minulta ei tipu sympatiaa myöskään rikkaiden länsimaiden byrokratiakiusaamiselle, jonka kuuluisi palvella yleistä hyvää ja etua. Toisen etu kun tuppaa olemaan toisen haitta ja nämä tahot ajattelevat aina perin yksisilmäisesti omaa (nk. kansallista) etuaan.
Olen yhä sitä mieltä, että Suomen Maahanmuuttovirasto (Ex-Ulkomaalaisvirasto) on yksi ikuisen kiirastulen esikartanoista ja pahimmista väkivaltakoneistoista Suomessa.
Samanlaista kohtelua saa ympäri maailmaa erilaisissa valtiollisissa virastoissa. Jossakin tapauksessa hukkaan saattaa mennä pelkkä passi, mutta on hyvin yleistä, että hukkaan menee koko ihminen. Häviää, katoaa päiväkausiksi, kuukausiksi, vuosiksi, ikuisiksi ajoiksi.
Vaikka luulisi, että näitä tapahtuu vain jossain sotilasjunttamaissa, niin eräskin TopSpotin pelaaja katosi Suomeen tullessaan 6 viikoksi. Hän löytyi lopulta Rajavartiolaitoksen säilöstä. Syynä oli virheellinen passi, jonka pelaaja oli kuitenkin saanut omasta lähetystöstään. Ei häntä kukaan uskonut, ennen kuin asia todistettiin. Pelaajalta meni tämän “huostaanoton” seurauksena työpaikka ja elanto. Oikeusjuttu on vireillä, mutta se koneisto taas pyörii aika hitaasti.
Myös minun bangladeshilainen businesspartneri katosi Suomeen tullessaan pariksi päiväksi Helsinki-Vantaan lentokentän alle sijaitseviin hämyisiin putkiin. Kukaan ei tiennyt missä hän oli eikä vastassa olleet ihmiset saaneet asiasta mitään tietoa. Kaikki paperit olivat kunnossa, mutta ilmeisesti yleinen terrorismin vastainen toiminta vaati kaikki parrakkaat "terroristin näköiset" ihmiset muilutettavaksi. Pelottelu on väkivaltakoneistojen yksi tehokkaimmista aseista. Maailma on valitettavan monelle yksi kafkamainen oikeusjuttu, ja kun ei tarvitse välittää millaisen kuvan ulospäin antaa, tällaista tapahtuu. Monopoli tekee välinpitämättömäksi.
Viisumimonopoli
Mutta asiaan! Lipsahdin taas negatiivisuuden puolelle kaikkia maailman virkamiehiä haukkumaan. Ei tarina tästä kuitenkaan hymyksi muutu vaikka nauraahan tälle seuraavalle jutulle voikin. Jos tarinaa peilaa tuohon yllämainittuun ihmisten kiusaamiseen ja rääkkäämiseen byrokratian keinoin, niin tämä on yksi sen lievemmistä oireista. Kaikki alkoi siitä, kun halusin lähteä Nigeriaan tarkastelemaan liiketoimintamahdollisuuksia yritykseni TopSpot Oy:n nimissä.
Kun perustin liikekumppanini kanssa firman, niin hänen puoleltaan tuli lupaava liiketoiminta nigerialaisen jalkapalloakatemian muodossa. Tuosta akatemiasta ovat peräisin mm. Veikkausliigan ykköstähti Dickson Nwakaeme sekä n. 10 muuta Veikkausliigan mustaa, osin hiomatonta, timanttia.
Koska asun Roomassa, otin yhteyttä Roomassa sijaitsevaan Nigerian suurlähetystöön ja kysyin viisumista. Siellä sanottiin, että maksa netissä 80€ heidän tilille, niin saat haastatteluajan seuraavalle viikolle, jonka jälkeen passiin lyödään viisumi. Matkaan oli aikaa n. 4 viikkoa, joten olin hyvissä ajoin liikkeellä.
Maksoin viisumimaksun ja sain tarvittavat tiedot ja haastatteluajan. Nigerian Rooman lähetystön sivut olivat oikein selkeät. Marssin seuraavalla viikolla lähetystöön kaikki dokumentit mukana. Jonotin noin tunnin ennen kuin pääsin ensimmäisten joukossa ison, yrmeän nigerialaisen miehen eteen.
Hän katsoi papereitani ja kysyin, että asunko Italiassa. Sanoin, että asun. Sen jälkeen hän kysyi, että olenko Italiassa kirjoilla. Sanoin, että en ole, vaan Suomessa. Sen jälkeen hän murahti, että minua ei palvella täällä. Pitää mennä Suomeen. Vastasin, että siellä ei ole Nigerian lähetystöä. Mene sitten lähimpään, sain vastaukseksi. Kysyin, että mitenkäs ne minun rahani, jotka maksoin viisumista? Oma vika. Et saa takaisin. Entä onko jo maksettu viisumikorvaus käypä myös toisessa lähetystössä? Ei ole. Pitää maksaa uudestaan toisen lähetystön tilille. Antaa heittää jo siitä! Mutta, mutta - olen ostanut jo lentoliputkin, koska viisumin saadakseen näin piti olla. Hmpf, ei voisi vähempää kiinnostaa!
Olin typertynyt saamastani kohtelusta. Soitin Suomen suurlähetystöön ja kysyin, että onko asia todellakin näin ja sieltä vastattiin, että EU-maissa pitää aina hakea lähimmästä mahdollisesta paikasta viisumia. Siis siitä, missä on kirjoilla.
Lähin Nigerian lähetystö Suomesta katsottuna on Tukholmasta, joten ryhdyin sinne soittamaan. Kukaan ei vastannut ja puhelin ilmoitti, että “Tilapäisesti Avstängd”. Lasku maksamatta, mietin. Nettisivut olivat ihan selkeät: Maksa 500SEK ja laita dokumentit tulemaan passin kera sekä paluukuori ja sitä varten kansainväliset postimerkit.
Koetin kirjoittaa nettisivuilla näkyvään osoitteeseen pariin otteeseen, mutta en saanut vastausta. Maksoin viisumimaksun toistamiseen ja laitoin kuitit passin ja muiden dokumenttien kera kirjekuoreen ja menin italialaiseen postiin. Postissa oli kahden tunnin jonot. Viisi virkailijaa huolehtivat pankkiasioista, joita hoitamaan tuli alle kymmenen ihmistä tuon kahden tunnin aikana. Kirjekuorien postittamisesta huolehti yksi ihminen ja siihen oli tietenkin mielettömät jonot ja jokaisen kirjeen sisäänkirjaaminen tuntui kestävän ikuisuuksia.
Kun vuoroni vihdoin tuli, niin sain kuulla, että kansainväliset paluupostimerkit olivat loppuneet. Hädissäni sujautin sitten kirjekuoreen viiden euron setelin postimerkkejä varten. Ehkäpä se riittää. No, arvatkaa?
Passi oli siis matkalla ja matkaan aikaa 3 viikkoa. Eiköhän kaikki järjesty ja pääsen reissuun. Lentoliput oli kirjattu 1.6 eikä niitä tietenkään voinut vaihtaa. Olin ottanut halvimmat mahdolliset.
Koetin ensimmäisen viikon aikana soittaa joka päivä Tukholmaan, mutta puhelin oli aina “tilapäisesti suljettu”. Sähköpostiin ei kukaan vastannut. Olin sitten yhteydessä Suomen Nigeriassa sijaitsevaan lähetystöön, koska arvelin, että ehkäpä he tietävät jonkun suoremman kontaktin. Sain jonkun tyypin nimen ja numeron sekä pahoittelut, että “ne ei ole kovin hanakoita vastaamaan siellä Tukholmassa”. Toisaalta vastaamattomuus saattaisi johtua Nigerian presidentin kuolemasta ja sen takia julistetusta suruajasta.
Seuraava viikko alkoi paremmissa merkeissä. Sain yhteyden ruotsalaiselta kuulostavaan ääneen. Kerroin hänelle, että olin lähettänyt kirjekuoren pikapikaekspressona tulemaan ja että en ollut saanut niitä kansainvälisiä paluumerkkejä vaan olin sujauttanut setelin kirjekuoreen. Ruotsalaisääni vastasi, että ei ole vielä näkynyt minun passiani, mutta kyllä se setelikin kelpaa hätätilassa. Sen jälkeen hän kysyi, että paljonko olin maksanut viisumimaksua. Vastasin, että 500SEK niin kuin nettisivuilla sanotaan. Ääni sanoi, että nettisivuilla lukee väärin. Pitää maksaa 750SEK eli 250SEK lisää. Jos ei ole maksettuna, niin käsittelyä ei aloiteta.
Minä säntäsin äkkiä maksamaan 250SEK nettipankin kautta. Sain ääneltä uuden sähköpostiosoitteen, johon kuitin saattoi lähettää. Nettisivujen email oli kuulemma väärä. Mielessäni hakkasin päätäni betoniseinään ja reaalimaailmassa tein Speden voirähmä-käsiliikettä otsaani. En silti jaksanut ryhtyä kyseenalaistamaan heidän webbi-sivujensa olemassaolon oikeutusta. Pääasia, että asiassa mentiin nyt eteenpäin.
Ystävällinen ääni puhelimessa lupasi soittaa minulle heti, kun passi olisi saapunut. Lähetin jo kuitin maksetusta 250SEK:stä uuteen, siihen toimivaan sähköpostiosoitteeseen.
En saanut soittoa sinä päivänä, enkä seuraavanakaan aamuna, joten iltapäivästä soitin itse taas Ruotsiin. Ystävällinen ääni sanoi, että passi on saapunut. Hän pahoitteli, että oli unohtanut soittaa. Mikäs siinä, pääasia, että taas nytkähdettiin kohti maalia. Ihmettelin Italian pikaekspresson verkkaista jakeluvauhtia. Tulivuorikin oli vaitonainen. Ehkäpä postivirkailija oli unohtanut laittaa siihen tarpeeksi leimoja?
Ääni jatkoi, että passi menee huomenna keskiviikkona vastaavalle konsulille ja se voidaan lähettää minulle perjantaina tai mahdollisesti maanantaina. Pyysin anoen, että se lähtisi jo perjantaina matkaan, sillä Italian posti oli kuljettanut nopeinta hevostaan käyttäen passiani yli viikon. Ja maanantaina lentoni lähtöön oli tasan viikko. Ääni lupasi tehdä parhaansa.
Soitin taas perjantaina lähetystöön. Nyt puhelimessa oli kyllästynyt, nigerialaisen miehen ääni. Kyselin passista ja sain tietää, että passi ei ollut vielä mennyt konsulille, koska viisumimaksua oli maksettu vain 500SEK. Tunsin tässä vaiheessa pientä turhautuneisuutta, joka ilmeni fyysisesti vasemman otsasuonen pullisteluna. Maltoin kuitenkin selittää, että miehen pitäisi tarkastaa sähköposti, sillä lähetin kuitin sinne. Miesääni kysyi, että olinko lähettänyt kuitin oikeaan osoitteeseen, sillä nettisivuilla näkyvä osoite ei toiminut…
Onneksi kuitti löytyi. Ihan oman henkisen tasapainoni säilymisen kannalta. Mutta enää samana päivänä passi ei ennättäisi matkaan. Mies lupasi sen maanantaiksi. Sanoin soittavani silloin.
Unohdin viisumin viikonlopuksi, sillä mitäpä sitä turhaan stressaamaan. Kaikkeni olin tehnyt ja jos joku vastustaa näin paljon, ettei halua minun menevän Nigeriaan, niin sitten en mene.
Maanantaina soitin Tukholmaan. Nyt skypellä, sillä maratoonijankkauspuhelut suomalaisella liittymällä Italiasta Ruotsiin varmaan myös maksoivat pitkän pennin. Samainen miesääni oli luurissa. Ja hänen sanansa olivat hunajata väsyneille korvilleni. Hänellä oli passini kädessään ja passissa viisumi. Kaikki oli lähestymässä onnellisesti kohti loppua. Nyt vain passi postiin ja täyttä laukkaa kohti Roomaa.
“There is a problem…”, kuului tietokoneeni kaiuttimista. Ahaa, tämäpä uutta, tuumin. Kirjekuoressani ei ollut kansainvälisiä paluupostimerkkejä. Epätoivon häive äänessäni sanoin, että laitoinhan sinne setelin. Eikö se riitäkään? Ei kuulemma ollut mitään seteliä. Eikä kuulemma 5€ olisi mihinkään edes riittänyt. Ääni sanoi, että passin voi tulla noutamaankin täältä. Kysyin, että enkö voi siirtää lisää rahaa heidän pankkitililleen? Sekään ei käynyt, kun tili on varattu vain viisumimaksuille. Tukholma, Tukholma…Kuka asuu Tukholmassa?! Eihän Tukholmassa asu ketään!
Sitten muistin erään ruotsalaisen vodkan salakuljettajan/IT-yrittäjän, jonka olin tavannut bussimatkalla Serbiasta Budapestiin. Johnny! Tuttavuutemme olisi saanut tylyn lopun jo Unkarin rajalla ilman erästä sulavapuheista israelilaista liikemiestä. Johnnyn laukut otettiin tarkastukseen ja päällimmäisenä olleet kaksi litran vodkapulloa ylittivät jo sallitun tuontirajan 100%:lla. Israelilainen sai puhuttua tullimiehet ympäri ja pääsimme jatkamaan matkaa Johnny mukana. Yhteensä hänellä oli ollut siinä pienessä laukussa 11 litraa vodkaa, mutta tullimiehet eivät vaivautuneet katsomaan pintaa syvemmälle. Johnny oli Tukholmasta kotoisin ja voisi ehkä auttaa minut pulasta. Onneksi minulla oli vielä numero ja sähköposti tallessa.
Soitin Johnnylle ja iloinen ruotsalaisääni vastasi. Mikä siinä onkaan, kun ruotsalaisäänet kuulostavat aina niin ystävälliseltä? Kontrasti nigerialaisiin puhelinääniin on valtava. Johnny muisti minut vielä vaikka tapaamisestamme oli jo yli 5 vuotta. Tässä loputtomassa onnettomien sattumusten sarjassa kuulosti ihmeelliseltä, että Johnny sanoi olevansa matkalla Palermoon seuraavana päivänä. Onni potkaisi tällä kertaa munien sijasta persuuksille. Passini saisi Tukholmasta lentävän lähdön! Hän voisi käydä hakemassa passin aamulla ja tuoda sen minulle Italiaan nopeammin kuin yksikään italialainen postikoni.
Ja näin, hyvät ystävät, ruotsalaiset pelastivat tilanteen. Palermosta Johnny laittoi passini italian postilaitoksen hellään huomaan ja se löysi tiensä luokseni 24 tuntia ennen lentoni lähtöä.
Nigerian väkivaltakoneiston virkamiehille toivottaisin pientä nöyryyttä toimintaan. Taitaa olla turha toivo.
Eipä muuta tällä kertaa! Pidäthän huolen, ettei Sinun yrityksesi palvele asiakkaitansa kuten Nigerian lähetystö.