Olen aina toivonut, ja myös uskonut siihen, että Suomesta voisi tulla maailmassa koeponnistamo kaikille uusille tavoille ja innovaatioille tehdä työtä, olla sekä elää. Olemme mielestäni siihen sopivan kokoinen, kohtuullisen koulutettu ja suhteellisen sivistynyt ryhmä ihmisiä, joka elää melko toimivassa yhteiskunnassa.
Yhteiskuntamme on läpikäynyt todella suuren muutoksen viime vuosisadalla maatalousyhteiskunnasta teknologisesti edistyneeseen kaupunkiyhteiskuntaan. Ja niin kuin vanha viisaus sanoo; vain muutos on pysyvää.
Tätä vanhaa viisautta vaalien voi historian kirjoja ahkerasti pläräilevä oppia näkemään myös tulevaisuuteen melko tarkasti. Ja menneiden tapahtumien valossa voi turvallisesti tehdä huomion, että muutosta vastaan pyristely ja menneisyyteen haikailu on paitsi turhaa, niin myös typerää. Nyky-typeryyksistä käy esimerkkinä monissa maissa asetetut kieltolait uusien teknologioiden suhteen (Vrt. Uber). Ei hevosettomien ajovaunujen tuloa estänyt 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laki, joka pakotti ihmisen kävelemään esi-autojen edellä punaista lippua heiluttaen. Perusteena oli ihmisten turvallisuus, mutta todellinen syy oli perinteisten hevosellisten vankkureiden omistajien lobbaus ja pelko bisneksensä menettämisestä. Ihan kuin Uberin tapauksessakin.
Tunnemme historiamme, olemme läpikäyneet muutoksen ja tiedämme jo vallan hyvin, että kesää seuraa talvi ja lihavaa vuotta laiha. Miten pystyisimme paremmin ottamaan huomioon jatkuvan muutoksen yhteiskuntamme tulevaisuuden rakentamisessa? Muutosta ei voi hallita, mutta osaisimmeko ottaa sen vastaan ketterästi, pelkäämättä ja yhtenä tärkeänä kauaskantoisena osana suunnitelmissamme? Voisiko meistä tulla muutoksen mestareita?
Tämän hetken puhuttavin aihe on pakolaiskriisi ja maahanmuutto. Maahanmuuttajat joutuvat käymään henkilökohtaisella tasolla, lyhyessä ajassa massiivisen muutoksen. Heidän kykynsä sopeutua uuteen tilanteeseen on yksilöllistä ja on olemassa paljon ihmisiä, joille se on todella haastavaa. On kuitenkin kaikkien etu, että yhteiskunta tekee kaikkensa uuden tulijan sopeutumisen helpottamiseksi.
Suomen kestämätön ongelma parin vuosikymmenen päästä on väestön ikärakenne. Monen katse ei lausunnoista päätellen sinne asti vielä kanna, vaikka väestön ikääntyminen vaikuttaa jo nyt negatiivisesti työmarkkinoiden ja talouden kehitykseen.
Maahanmuuttomäärät taas tuskin kääntyvät laskuun. Siitä pitää huolen väestönkasvu Aasiassa ja Afrikassa sekä ilmaston lämpenemisen myötä yleistyvät luonnonkatastrofit. Ihmisten liikkumista ei voida loputtomiin estää muureja rakentamalla ja rajoja tiukentamalla.
Uskallanpa väittää, että tässä(kin) tapauksessa muutosta vastaan haraaminen ja muutoksen vastustamisen ylläpitäminen itse asiassa maksaa vähintään saman, kuin tehokkaiden ratkaisujen löytäminen maahantulevien ihmisten sopeuttamiseksi. Mutta samalla tuottaa paljon vähemmän, sillä muureja pystyttävä eristää aina myös itsensä.
Palatakseni ensimmäiseen lauseeseeni; Voisiko Suomi olla edelläkävijä tässä asiassa? Osaammeko nähdä pakolaiskriisin mahdollisuutena kehittää jotain, jonka avulla emme sopeuta paitsi maahantulijoita, vaan koko Suomen (ja Euroopan) vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin?
Meillä on jo huomattava määrä tietoa käytettävissä hyvistä ja huonoista käytännöistä. Meillä on koulutettuja ihmisiä, jotka ovat käyneet prosessin henkilökohtaisesti läpi ja pystyvät antamaan oman kokemuksensa käyttöön. Meillä on onneksi äänekkäästi pelkonsa ilmaisevien ihmisten lisäksi suuressa enemmistössä ne, jotka aidosti ja koko sydämestään haluavat auttaa hädässä olevia ja rakentaa avointa maailmaa. Meillä on Internet, jonka avulla voimme yhdistää avuntarvitsijan ja auttajan ennennäkemättömin tavoin, monella eri tasolla. Ja meillä on kouluja, lukemattomia järjestöjä, ohjaajia, opettajia ja uudestaan; meillä on Internet sitä varten, että jokainen voi aloittaa itselleen sopivalta tasolta ja löytää oman talenttinsa ja tapansa oppia.
Sen lisäksi meillä on ihan mahdottomasti tilaa asua ja elää.
Pakolaiskriisi tulisi nähdä tilaisuutena sopeutua suureen globaaliin rakennemuutokseen, josta olemme nähneet vasta vähän alkusoittoa. Sopeutumisen ratkaiseminen modernit online-teknologiat, ihmisten auttamisenhalun ja olemassa olevan infran sekä aineettoman pääoman, kuten koulutuksen ja osaamisemme, yhdistäminen on itse asiassa avain kestävään kehitykseen. Se on avain tulevaisuuteen, jossa pärjäävät vain muutoksen mestarit.
Linkkejä ja viitteitä;
Uudenlaiset oppimisratkaisut: http://www.claned.com
Auttajat ja apua tarvitsevat yhdistyvät: http://www.volundeer.com
Järjestötoiminta ja liikunta sopeuttamisessa: http://www.liikkukaa.org/
