Nemo propheta in patria

Viimekertaisesta blogikirjoituksesta onkin kulunut aikaa. En ole lepäillyt ihan koko aikaa palmun alla, vaikka Malediiveilla työreissulla käydessäni pääsin päiväksi paratiisisaarelle snorklailemaan.

Nyt kehtaan sanoa, että jotain on saatu aikaiseksi, sillä vain kaksi vuotta vanha urheilualan firmani TopSpot ja ennen kaikkea edustamamme urheilijat, valmentajat ja seurat ovat olleet hyvin esillä suomalaisissa ja vähän muunkin maalaisissa futiskeskusteluissa. Olen onnistuneesti saattanut TopSpotin toiminnan ja aikaisemman kansainvälistämiskonsultoinnin, jota teen SisuBase Oy:n nimissä, yhteen. Jalkapallo avaa ovia maailmalla yrityselämälle paremmin kuin mikään  muu.

Seuraavaksi pallo vie meidät Ghanaan, syksyllä 2013. Siitä on odotettavissa huippumielenkiintoinen reissu.

Aikaisemmin syksyllä 2012, kun kävin taas Nigeriassa matkalla, niin kiinnostus toimintaamme kohtaan oli todella suurta. Kaikki kunnia partnerilleni Marko Saranlinnalle, jonka työn hedelmistä siellä nautitaan. Mutta onhan se nuorelle yritykselle melkoisen hienoa olla "tapetilla" näinkin laajalti.

Taas kerran on tullut todistettua, että kuinka näennäisesti haastavimmilla markkinoilla uusi ja ulkopuolinen tulokas pääsee helpommin näkyviin, jos vain uskaltaa heittäytyä peliin mukaan. Alla muutamia ajatuksia tästä ilmiöstä.

Haastavaako?

Käytin tuossa yllä “näennäisesti” sanaa sen takia, että yleensä Suomessa haastaviksi koetaan mikä tahansa markkina, joka on oman maan rajojen ulkopuolella. Jollekin firmalle jo oman maakunnan rajan ylittäminen tuottaa loputtoman tuntuisesti strategiapalavereita, jossa asiaa puidaan ja ruoditaan. Yleensäkin markkinoista puhutaan liian yleisluontoisesti; “haastavat Venäjän markkinat”, “vaikeat Aasian markkinat” tai “kimurantit Afrikan markkinat”.

Median lööppijournalismin takia koko Afrikka ja suuri osa Aasiaa koetaan korruption kyllästämäksi pahuuden pesäksi, jonne ei kannata vaivautua. Ruotsalaiset diskuteeraavat kuoliaiksi, Venäjälllä on mafia, saksalaiset tappaa meidät tehokkuudellaan ja sitä rataa. Puhuisinkin enemmän alakohtaisesti kuin heittämällä jonkun kokonaisen maan tai maanosan rajojen ylle negatiivisuuden hunnun; “Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.”

Monilla meistä on joskus huono tapa kääntää hyvätkin asiat negatiiviseksi. Itsekin sen panen välillä merkille, kun peiliin katson. Siksipä juuri ne haastavat rajat, jotka pitää ylittää, sijaitsevat paljon lähempänä kuin Kainuun pelottava maakuntaraja – ne ovat omien korvien välissä.

Kehitysmaiden kehitys kehittyy

Yrittäjäksi ryhdytään monesta eri syystä ja on minullekin ihan selvää, että ei kaikkia kiinnostakaan lähteä merta edemmäksi kalaan. Kysymykseni kuitenkin kasvuun kallellaan oleville yrittäjille kuuluu; Mitä vielä täällä teet? Miksi taistelet penneistä verisesti naapuripitäjän firman kanssa? Osallistut julkisiin kilpailutuksiin, vaikka sinulla on 0.002% saumat voittaa? Teet työtä tarjouksen eteen, vaikka ne on pedattu ”oman kylän pojalle” tai niihin osallistuu 100 muuta firmaa? Yrität rakentaa kilpailevaa asuntoportaalia, vaikka Suomen kokoisesta maasta löytyy jo neljä samanlaista? Yrität tuoda markkinoille uutta rusinamerkkiä niiden perinteisten tilalle, jossa on se hymyilevä typykkä ja aurinko taustalla? Melko haastavaa!

Tiedättekö sen puheenparren, jossa sanotaan, että Suomeen rantautuu kaikki uudet jutut vuoden Ruotsia jäljessä. No, arvatkaapa kuinka monen vuoden jälkeen sama asia jalkautuu Myanmariin tai Kongoon? Tässä on se pointti ja samalla se ristiriita. Kehitysmaat eivät ole pelkkää tulvaa ja tautia, mutta ei siellä vielä olla joka alalla ferrareita. Tämän vuoksi niiden markkinapotentiaalia ei ole syytä karsastaa yhdenkään kasvuun tähtäävän yrityksen.

Käytetään Bangladeshia esimerkkinä, kun se jostain sattuman syystä on erikoisalaani, mutta samat lainalaisuudet pätevät kyllä muuallakin kehitysmaissa tietyin variaatioin.

Minulla itselläni on olemassa lista erilaisista, lähinnä verkkoon sijoittuvista palveluista, joita haluaisin ryhtyä luomaan Bangladeshiin; työnvälitysportaali, asuntoportaali, osta- ja myy -portaali, kunnollinen nettilehti, etc. Bangladeshissa on 160 miljoonaa ihmistä, joista yksi miljoona käyttää Facebookkia ja yli 10 miljoonaa Internettiä yleensä. Vuositasolla netin käyttäjäkunnassa on kasvua n. 15%. Matkapuhelimien liittymien määrä kasvaa lähes miljoonalla kuukaudessa! Mutta palvelut sekä nettiin, että mobiiliin, laahaavat jäljessä. Entäs sitten muut kuluttajapalvelut? Kiinteistövälittäjiä ei ole, pankkijärjestelmät epäluotettavat, toimistopalvelut olemattomat, koulutus pelkkää pakkoruotsia, Alepat sekä muut kauppaketjut puuttuvat ja lista jatkuu.

Ne samat palvelut, mitä me olemme käyttäneet täällä jo vuosia – niitä ei ole. Ihan copy-pastea ei voi välttämättä käyttää, sillä toimintaympäristö on eri, mutta aika pitkälle päästään jo olemassa olevan avulla.

Puhumattakaan muista aloista; energia-, maatalous-, koulutus-, elintarvike- ja vaatetus- sekä tekstiiliteollisuudet näin alkupaloiksi. Näistä voisin pitää esitelmän jokaisesta erikseen. Tekemistä riittää, mutta tekijöitä tuntuu vain olevan niin vähän noilla mailla. Miksi me siis yhä tappelemme täällä Suomessa keskenään? Mars matkaan – yhdessä tai erikseen!

Mutkat suoriksi

Eri toimintaympäristössä menee aikansa päästä kelkkaan mukaan; kulttuurierot, kieli, mutta ennen kaikkea kontaktien puute, ovat mutkina matkassa. Nämä ovat kai jonkin mielestä niitä ylitsepääsemättömiä haasteita, joiden pelossa on parempi olla lähtemättä matkaan ollenkaan. Pidä tunkkis ja kivellä ikkunaan! Vai miten se tarina menikään miehestä, joka lähti lähitalosta lainaamaan tunkkia, mutta tuli matkalla siihen loppupäätelmään, että ei se lainaa kuitenkaan. Mainitsemiani mutkia voi kuitenkin suoristaa ja yksi parhaista keinoista, joka auttaa moniin vaivoihin on paikallisen ihmisen palkkaaminen. Ja miellään vielä sellaisen, joka tuntee myös meidän pienet omituisuutemme. Suomessa on 13 000 ulkomaalaista opiskelijaa – tarviiko sanoa enempää?

Positiiviset asiat voittavat negatiiviset sata-nolla. Suomalainen osaaminen tunnetaan maailman kolkissa paremmin kuin uskommekaan. Omat kokemukset liittyvät teknologiasektoriin, mutta esimerkiksi koulutus-osaamistamme hehkutetaan ympäri maailmaa, niin että suututtaa, miksi me ei tehdä asialle mitään.

Kun Codemate laittoi Aasiaan verstasta pystyyn oli kiinnostus yritystä kohtaan paljon suurempaa kuin mitä toisia, paikallisia toimijoita kohtaan. Codemate on noilla markkinoilla jopa niin seksikäs yhtiö, että maan pätevimmät kaverit hinkuvat sinne töihin. He tietävät, että CM:n kautta pääsee käsiksi mielenkiintoisiin projekteihin ja mahdollisesti myös ulkomaan komennukselle. Jos Codemate olisi pelkästään olemassa Suomessa, niin se ei juurikaan poikkeaisi kilpailijoistaan; sadasta muusta samankokoisesta teknologiafirmasta. Nyt Codemate tekee Suomen lisäksi projekteja Bangladeshissa, Vietnamissa, Thaimaassa, Myanmarissa ja Singaporessa. Hyvin pitkälti sen takia, että yrityksen nokkamiehet ovat olleet sokeita keinotekoisille valtioiden ja markkinoiden rajoille.

Erilaisuus on tässäkin tapauksessa rikkautta. Varsinkin kun suomalaisten tuoma erilaisuus on rautaista osaamista ja pitkää kokemusta sekä nk. best practices -toimintamalleja. Siinä eivät kieli- ja kulttuurierot ole veretseisauttavia esteitä, vaan ennemminkin pikantteja lisämausteita.

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, sanotaan. Siksi kehoitankin kurkoittamaan vähän kauemmaksi, sillä se kannattaa.