maanantai 26. huhtikuuta 2010

Suomi käy sotaa – paperisotaa

Onhan sen syytäkin, kun paperiteollisuus on vielä Suomen talouden selkäranka. Ehkä tällä sodalla ei ole niin suurta vaikutusta Suomen valtiontalouteen kuin mitä USA:n harrastamilla oikeilla sodilla on sen talouteen. Kuitenkin valtion ja sen lieassa olevien eri virastojen ja muiden tahojen harjoittama suunnitelma- ja raportointiterrori hankaloittaa niin pienen kuin suuremmankin yrityksen taistelua busineksen verihurmeisilla sankarikentillä huomattavasti.

Edellisessä blogikirjoituksessani kirosin turhien suunnitelmien tekemiseen kuluvaa suurta työmäärää vaikka vähemmälläkin selviäisi. Miksi joka paikkaan pitää tehdä omat paperit? Miksi paperit täytetään suunnitelmilla ja budjeteilla jopa viiden vuoden päähän, vaikka kaikki tietävät, että Korkeasaaren apinakin osaa arvata luvut ja tulevaisuuden tapahtumat paremmin. Miksi välillä tulee kafkamainen tunne, kun juttelee paperinpyörittäjäbyrokraateille? Seuraavassa muutama syy miksi meidät pakotetaan mukaan tähän paperisotaan. Lopussa muutama vinkki kuinka sodasta voi selvitä hengissä.

IT-diaspora ja tukiviidakko

Suomen valtion, kuntien ja kuntajärjestöjen sekä lukemattomien muiden virastojen eri järjestelmät eivät keskustele keskenään. Jo pelkästään Oulun kohdalla 100km säteellä on yli 70 potilastietojärjestelmää. Suomessa erilaisia henkilötietojärjestelmiä lienee yli 10 000 kpl.

Eri järjestelmien integrointeihin käytetäänkin mielettömiä summia, jotta hajaannukseen saadaan jotain tolkkua. Osasyyllisenä kaaokseen näkisin suuret IT-firmat, jotka eivät ole halunneet lahdata lypsävää lehmäänsä. Tieto, Logica, Digia ja kumppanit ovatkin hykerrelleet tyytyväisinä viime vuodet matkalla pankkiin.
Tällä hetkellä Suomen Teollisuuden Juhlarahastossa SITRA:ssa on vireillä hanke, joka toteutuessaan toisi helpotusta muun muassa tähän ongelmaan. SITRA:n kaavailemat palvelukeskukset pyrkisivät yhtenäistämään järjestelmiä ja samalla keskittämään IT-ostot osaaviin käsiin. Mallimaana toimii Tanska, jossa henkilötietojärjestelmät on jo 70-luvulta lähtien keskitetty yhteen suureen tietokantaan, jota kaikki muut oheisjärjestelmät käyttävät. Toteutuessaan hanke säästäisi jopa miljardeja euroja verorahoja.

Sekaannusta ei ole pelkästään IT-infra-alalla, mutta myös erilaisten yritystukien ja yritysten toimintaa taloudellisesti auttavien järjestelmien, hankkeiden ja järjestöjen kirjo on huomattava. Ja jokaiseen joutuu tekemään omat hakemukset, raportit ja maksatusselonteot. Osittain tähän on syynä juuri tuon yleisen IT-infran heikko taso ja yhteensopimattomuus. Tieto ei kulje niin kuin sen “tietoyhteiskunnassa” pitäisi kulkea.
Olen käyttänyt oheisia kuvia selittäessäni eri yrityksille ja yrittäjille tällä hetkellä käytettävissä olevista tukimahdollisuuksista. Tässä ei kuitenkaan ole läheskään kaikkia rahoituslähteitä. EU-rahahanat tulevat vielä erikseen ja TEKES:in kymmenet eri ohjelmat. Yhdessä nämä mainitut asiat aiheuttavat yrittäjälle suurta taisteluväsymystä.

Rahoitus2
Rahoitus1

Asiakaspalvelu, ohoi!

Jos aloitteleva yrittäjä sattuu astumaan kaiken tämän jälkeen suoraan miinaan ja saa virastossa vastaansa asiakaspalveluskorpisoturin, joka on saanut oppinsa vanhassa kunnon Neuvostoliitossa, niin häntä ei pelasta enää mikään.

Kun TEKES-miehen urheiluauto kurvaa pihaan ja hän astelee sisään nahkasaappaissaan, niin lannistaa hän pelkällä olemuksellaan yrittäjän toiveikkuuden ja olo on kuin The Virtanen –bandillä.


Minä ja partnerini ohjelmistofirman alkuvaiheilla saimme kuulla monta kertaa väheksyviä “Pojat, Pojat…” –tyylisiä kommentteja. TEKES-mies on oikeasti olemassa, mutta toivottavasti jo hyllytetty pois taistelukentiltä “toimistotehtäviin”.

Vaikka järjestöt ja virastot ovat viime aikoina parantaneetkin palveluaan, niin vielä nytkin yrityksen käynnistämisen yhteydessä sain TopSpot Oy:n lainahakemukseen vastauksen Oulun Finnveran rahoituspäälliköltä puhelimitse; “Teidän yrityksellänne ei ole liiketoimintapotentiaalia”. Pitäisin tätä varmaan lannistavana kommenttina, jos olisin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Kun virastoissa asioidaan ihmisten kanssa, joilla itsellään ei ole minkäänlaista yrittäjätaustaa, on syytä olla varovainen. Päätöksiä tehdään monesti pelkkien numeroinen perusteella, jos yrittäjä ei ole luonut henkilökohtaista suhdetta hakemuksen käsittelijöihin. Minä lähetin hakemukseni Finnveran uuden nettipalvelun kautta. Ja koska toimialani oli niin outo, hakemuksen käsitteli logistiikka- ja rakennusalan rahoituspäällikkö, noin 60-vuotias naishenkilö. Ei ehkä paras ihminen arvioimaan jalkapalloliiketoimintaa ja sen potentiaalia. Jotenkin hän kuitenkin teki laskelmansa ja ilmoitti puhelimessa hakemukseni tulleen hylätyksi, kuten yllä kuvailin.

Koska alkuvaiheessa nämä tukiviidakon rahat saattavat olla elintärkeitä yritykselle, niin on syytä valita tarkkaan kenen kanssaan asioi. Yrittäjällä on täysi oikeus saada tietoon hakemuksensa käsittelijän taustat. Ja valita itselleen varmasti sellaiset yhteyshenkilöt, jotka ymmärtävät mistä on kyse. Kyllä, se paranee vaihtamalla!

On hyvä ottaa selvää mitä hakemuksen käsittelijät painottavat ja mitä he haluavat hakemuksissa nähdä. Tämä selviää kysymällä. Mikäli jostain saat käsiisi “prujut” eli jonkun vanhat hakemukset, niin ota niistä vinkkiä. Niin kuin silloin kouluaikoina.

Käytä paljon selkeitä kuvia. Tee hakemuksiisi näpäkät introt, jossa kerrot hankkeesi ytimen, työllistävät vaikutukset ja lyhyesti taloudellisen kasvun lähivuosina. Hullua kyllä, vaikka haluaisit pitää yrityksesi pienenä ja vakaana, niin kasvuyritykset ovat niitä, joista kaikki puhuvat ja jotka keräävät kaiken huomion. Ne ovat sitten myös niitä, jotka monesti kaatuvat rymisten. Suurten puheiden kasvuyrityksiin saa helpommin tukiaisia, kuin hitaasti kiiruhtaviin.

Myös toimialat vaikuttavat suuresti. Seksikästä on ohjelmistoala ja yhä vain erilaiset tekniset tuotteet, vaikka niiden tukemiseen menee huomattavasti enemmän rahaa, aikaa ja ne ovat myös epävarmempia menestymään. Palveluinnovaatiot, kuten omani, ovat paljon hankalammin ymmärrettäviä hankkeita tukilautakunnille.
Valitettavasti homma on vähän kuin kouluajoilta, jolloin ne luokan kovaäänisimmät saivat kaiken huomion. Hiljaiset puurtajat kasvavat yhteiskunnan tukipilareiksi, kun taas äänekkäät räkänokat kaatuvat ensimmäiseen vastoinkäymiseen ja tarttuvat pulloon.

Mikäli hakemusten tekeminen ei ole ominta alaasi, niin siihen voi löytää apua muilta yrittäjiltä. Olen itse huomannut, että varsinkin start-up -yrittäjien joukossa on sellaista positiivista “vaihdantatalous” –mentaliteettia. Eli jos rapsutat jonkun selkää, niin se joku kyllä rapsuttaa sinun. Näin ollen verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa kannattaa heti alusta alkaen ja siihen on kyllä tilaisuuksia, kun pitää silmänsä auki.

Verkostoitumisesta, lempiaiheestani, lisää myöhemmin.

Arrivederci!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Suunnitelmien aika on ohi

Pöydälläni on läppäri, puhelin, kynä ja vihko. Läppärissä netti, jonka kautta koko maailma on sormieni ulottuvilla. Katto pään päällä. Helpottavinta tässä aloituksessa on se, että tiedän mihin suuntaan lähteä. Ja vaikka en tiedä mitä kaikkea tielleni osuu, niin on tärkeää tiedostaa oma tehtävä ja rooli. Meitä on tässä yrityksessä nyt kaksi ihmistä ja olemme pitäneet alkupalaverin, jonka jälkeen tiedämme molemmat omat roolimme. Hän myy ja minä teen kaiken muun. Yksinkertaista ja helpottavaa. Toimimme urheiluliiketoiminnan parissa. Hän on toiminut alalla yli kymmenen vuotta. Minä en tiedä koko hommasta hittoakaan.

Kun astuin vuonna 2004 Dhakan lentokentältä ulkopuolella odottavan kirjavan ihmismeren eteen, en tiennyt mihin suuntaan lähteä. Äänekäs ihmismassa ojenteli käsiään kaltereiden läpi vastaanottokatoksen suuntaan, jossa seison valkeana kuin lakana. En mitenkään erityisesti pelosta tai jännityksestä kalvakkana – pohjoisen poikana en ollut nähnyt aurinkoa moneen kuukauteen. Olin saapunut toiseen maailmaan, joka oli jotain ihan erilaista kuin mikään koskaan kokemani.

Olin opiskelujeni jälkeen etsinyt kuumeisesti työpaikkaa ulkomailta. Minulla oli suunnitelmana nähdä maailmaa - eikä pelkästään turisti-turrena - vaan vähän pysyvämpänä asukkina. Ihan sama missä. Lähetin CV:itä ympäri maailmaa ja joihinkin myös vastattiin. Minut jopa lennätettiin Saksaan pariin työpaikkahaastatteluun, mutta jäin molemmissa toiseksi. Panama City, Melbourne, Wien, San Francisco… Ehdin jo mielessäni asettua noihin kaikkiin paikkoihin asumaan ennen kuin kuulin kylmät uutiset. San Franciscosta Google soitteli yllätyksellisiin aikoihin moneenkin kertaan minua haastatellakseen. Pääsin viimeiselle haastattelukierrokselle eräänä perjantai-yönä suoraan Oulun keilahallin radalta numero 18. Liian monta olutta nauttineena en pystynyt puhelimessa selvittämään muistaakseni hyvinkin yksinkertaisia ohjelmointitehtäviä riittävän selkeästi langan toiseen päähän. Se jäi viimeiseksi yhteydenotoksi Googlelta. Toistaiseksi. Firman ostotarjouksia odotellessa…

Aiesec muutti elämäni

Kansainvälinen, maailman suurin opiskelijajärjestö Aiesec, jossa olin koko opiskelujeni ajan aktiivisesti mukana, tarjosi minulle paikkaa Bangladeshista. Aasiaan? Mikä ettei, ajattelin, ja lähetin paperit. Ilmeisesti olin ainoa hakija Working for Better Life –nimisen vapaaehtoisjärjestön tarjoamaan IT-yleismiehen paikkaan, sillä minut hyväksyttiin jo heti seuraavana päivänä.

Lähdin otsa kirkkaana raatamaan Paremman Elämän puolesta! Pistin blogin pystyyn osoitteeseen: http://www.perala.net, hommasin liput, pidin läksiäisbileet, annoin kämpän pois, lohdutin äitiä, ettei se niin paha paikka voi olla, mitä sanotaan, ostin taskulampun sähkökatkosten varalla, otin parit pistokset lääkäriopiskelijalta ja sain potkut kyseisestä työpaikasta kolme päivää ennen matkaani.

En kertonut maailmanennätyspotkuista kenellekään, vaan lähdin matkaan. Olin ilmeisesti erehtynyt siitä, kenen elämän parantamisen puolesta tuota työtä olisi pitänyt tehdä. Järjestön johtajalla taas ei siinä kohtaan ollut mitään epäselvyyttä. Kuulin jälkeenpäin, että hän pyöritti aika tyypilliseen bangladeshilaiseen tapaan maahan virtaavia avustusrahoja järjestönsä kautta omaan lompsaan. Kun joku työntekijä tämän huomasi, antoi hän kaikille kenkää. Minä lensin pihalle samalla ovenaukaisulla.

Aiesec teki kaikkensa järjestääkseen minulle uuden työpaikan, asunnon ja hyvät olosuhteet. Muutaman työtarjouksen sainkin heidän kauttaan, mutta minua kiinnostivat jo muut mahdollisuudet. Mutta niistä lisää myöhemmin. Aiesecia voin suositella kaikille varauksettomasti. Se on upea järjestö, jonka palveluita tulisi suomalaisten yritysten käyttää paljon enemmän.

Liika suunnittelu on kuin purjehtiminen = turhaa

Vai miten se puhkikulunut sananlasku menikään? Nyt kaikki tätä lukevat seilorit rykivät voimakkaasti ja ryhtyvät heittelemään niitä jo 80-luvulla pois muodista menneitä purjehduskenkiään tähän suuntaan, joten jätetään purjehduksen parjaaminen toisaalle. Keskitytään sen sijaan ylenpalttisen suunnittelun mollaamiseen.

Elämässä voi sattua mitä yllättävimpiä käänteitä ja samoin busineksessa. Minun piti lähteä vapaaehtoistyöntekijäksi Bangladeshiin ja ehkä ajautua kirjalliselle uralle, mutta minusta tulikin sarjayrittäjä. Firman piti tehdä viime vuonna 3 miljoonaa euroa liikevaihtoa, mutta se tekikin vain 1,5 miljoonaa sen takia, kun amerikkalaiset eivät jaksaneet raahata hanuriaan kauppaan tarpeeksi ahkerasti. Maailman “viisaimmat” pörssianalyytikot ovat kuin ennustajaeukkoja, joiden vihjeet suattavat ossuu oikiaan tai suattavat olla osumattaki. Todistetusti Korkeasaaren paviaaneiltakin voi saada tuottavampia vihjeitä. Tai sitten apinakaan ei aina muista ottaa huomioon Islannissa räjähtävää tulivuorta. Ja suunnitelmat muuttuvat.

Olen tehnyt budjetteja ja toimintasuunnitelmia kahden Raamatun verran, mutta aina tulee eteen jotain, mikä tekee eilisen suunnitelmista selvän. Mielestäni henkilöiden roolit, tavoitteet ja tehtävät sen sijaan ovat sellaisia asioita, joiden suunnittelu ei ole turhaa. On siis tärkeää valita ympärilleen sellaisia henkilöitä, jotka pystyvät itsenäiseen ja oma-aloitteeseen työhön sekä ovat tavoitteellisia. Ja alun alkaen kannattaa miettiä, tarvitaanko jotain tehtävää varten oma työntekijä vai voiko sen ostaa ulkopuolelta.

Oheisessa kuvassa on Yritys10:n suunnitelmat. Oikealta nimeltään siis TopSpot Oy.

Blogikuva2 16042010

Blogikuva 16042010

Toki löytyy myös pakollinen esitys liiketoiminnasta ja palveluista. Näillä olen ajatellut pärjätä, sillä muut asiat minulla on päässäni ja pystyn ne näiden perusteella vakuuttavasti esittämään, mikäli joku kysyy. Valitettavasti byrokratian rattaisiin tarvitaan raskaampaa kamaa.

Tarvitsisinko oikeasti diplomityönpaksuista liiketoiminta-suunnitelmaa tai viiden vuoden päähän “laskettua” budjettia? Tulee mieleen läjäpäin asioita, jotka ajavat aloittelevan yrityksen toiminnassa kyseisten dokumenttien viilaamisen ja päivittämisen ohi. Puhumattakaan siitä, että tukiviidakossa selvitäkseen niistä pitää tehdä puolen kymmentä eri versiota kaikkia tahoja miellyttääkseen. Ja aina tulee uusia hakemuksia ja uusia raportteja. Se työ ei lopu koskaan ja harvoin olen tavannut ihmistä joka siitä oikeasti pitäisi. En pienissä firmoissa, enkä suurissakaan.

Ylenpalttisen paperisodan suureksi sotaherraksi voi jopa erikoistua ja keräillä ihailtavia katseita muilta: “Tuo kaveri on tehnyt kolme TEKES-hakemusta, kirjoittanut viisi liiketoimintasuunnitelmaa Finnveralle ja raportoinut kaksi EU-projektia Brysseliin. On se kova! Se varmaan päätyy johtamaan jotain valtion suurta virastoa.”

Eli miksi tuhannet ihmiset tuhansilla työpaikoilla käyttävät aikaansa näinkin turhanpäiväiseen hommaan? Tätä ajattelin pohtia ensi kerralla hieman lisää. Omassa firmassani koetan käyttää ohjenuorana: suunnitelmia vähemmän, tekoja enemmän!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Uuden alun ensimmäiset sanat

Jotta voi aloittaa jotain uutta elämässään, on hyvä käydä läpi menneisyyttään. Tämä ohjenuora sopii mielestäni jokaiselle henkilökohtaisesti kuin kokonaisille kansoille ja valtioille. Euroopastakin löytyy useita kolkkia, joiden asukkaille ei tekisi pahaa tutkiskella hieman lähimenneisyyttään ja tehtyjä virheitä.

Sillä virheitä ja erehdyksiä arvokkaampaa koulua ei olekaan; niistä oppii ja niitä osaa seuraavalla kerralla välttää. Tai sitä seuraavalla. Tulta päin –mentaliteetilla varustautuneena itselleni on ollut hankala myöntää, että jossain vaiheessa askel taaksepäin onkin kaksi hypähdystä eteenpäin. Ja loppujen lopuksi siitä on myös tässä blogissani kysymys.

Koetan kertoa avoimesti uusimman yrityksen käynnistymisestä ja kohtaamistani haasteista ja onnistumisista. Kerron sumeilematta myös tappion karvaan kalkin maku suussani pettymyksistä, virheistä ja epäonnistumisista. Niitäkin on odotettavissa. Kaikkea näitä koetan peilata aikaisempiin kokemuksiini ehkä tavallista kirjavammalta yrittäjän uraltani.

Eteenpäin työntää tieto siitä, että yrittäjä kohtaa jokapäiväisessä työssään enemmän onnistumisen elämyksiä kuin normityöntekijät. Se on tutkittu juttu, jonka voin allekirjoittaa!

Reppureissaajasta sarjayrittäjäksi

Suomessa on hyvä yrittää. Se on fakta ja syitä voi listata pitkälti. Ja vaikka tulen ruoskimaan tulevissa kirjoituksissani monia asioita, niin ne on tarkoitettu rakentavaksi kritiikiksi mahdollisista värikkäistä ilmauksista huolimatta. Kuitenkaan se, että olen itsekin saanut Suomen valtiolta (taloudellista) tukea yrittämiseeni, ei saa olla syy siihen, että tässä pitäisi ryhtyä hymistelemään asioiden olevan parhain päin. Suomi ei ole Pohjois-Korea eikä Matti Vanhanen ole Kim Jong Il.

Luultavasti kirjoitan tästä myös hieman enemmän tulevaisuudessa, mutta mainitaan näin alkuun myös se, mikä minua rakkaassa Suomenmaassa on aina riipinyt. Se on tämä negatiivinen lannistamisen kulttuuri, joka tappaa uskalluksen ja yhä uudelleen yrittämisen hengen. Suomalaisessa yhteiskunnassa se näkyy mm. siinä, että virheistä rangaistaan ja tekijä leimataan säälimättömästi ja usein pelkkien numeroiden perusteella. Mutta juuri tämän takia en halua mennä siihen enempää näin aluksi, koska en halua kirjoituksillani lannistaa ketään vaan päinvastoin rohkaista menemään tulta päin!

Joka tapauksessa; Ehkäpä olikin onni, että perustin ensimmäisen yritykseni täysin sattumalta maailmaan köyhimpiin kuuluvaan valtioon - Bangladeshiin. Tuon suomalaisille melko mystisen maan kaikkien ongelmien listaamiseen ei tämä blogi riitä, mutta onneksi yrittämisen lannistaminen tai yrittäjän huono arvostus ammattina eivät tuohon listaan kuulu.

Siitä tuntuu olevan jo aika pitkä aika, kun astuin ulos Zia International -lentokentältä kuumankosteaan Dhakan aamuun rinkka selässäni. Nyt istun Roomassa, Italiassa ja mietin kuinka muuttaa rahaksi liikeidea, jossa on olemassa monta liikkuvaa osaa ja en ole ihan varma sopivatko ne kaikki yhteen.

Ensin on aina epävarmuuden tunne, jota vastaan omat unelmat taistelevat. Tahtoisin sanoa, että lopulta unelmat aina voittavat. Mutta se on elokuvaa se. Oman pään sisällä käydään loputonta taistelua eivätkä ne alkuperäiset unelmat aina toteudu sellaisinaan. Mutta jos jokin taistelu kannattaa tehdä taistelun vuoksi, niin sitten tämä.

Tästä se lähtee!

Tervetuloa mukaan,

Mikko