Uuden alun ensimmäiset sanat

Jotta voi aloittaa jotain uutta elämässään, on hyvä käydä läpi menneisyyttään. Tämä ohjenuora sopii mielestäni jokaiselle henkilökohtaisesti kuin kokonaisille kansoille ja valtioille. Euroopastakin löytyy useita kolkkia, joiden asukkaille ei tekisi pahaa tutkiskella hieman lähimenneisyyttään ja tehtyjä virheitä.

Sillä virheitä ja erehdyksiä arvokkaampaa koulua ei olekaan; niistä oppii ja niitä osaa seuraavalla kerralla välttää. Tai sitä seuraavalla. Tulta päin –mentaliteetilla varustautuneena itselleni on ollut hankala myöntää, että jossain vaiheessa askel taaksepäin onkin kaksi hypähdystä eteenpäin. Ja loppujen lopuksi siitä on myös tässä blogissani kysymys.

Koetan kertoa avoimesti uusimman yrityksen käynnistymisestä ja kohtaamistani haasteista ja onnistumisista. Kerron sumeilematta myös tappion karvaan kalkin maku suussani pettymyksistä, virheistä ja epäonnistumisista. Niitäkin on odotettavissa. Kaikkea näitä koetan peilata aikaisempiin kokemuksiini ehkä tavallista kirjavammalta yrittäjän uraltani.

Eteenpäin työntää tieto siitä, että yrittäjä kohtaa jokapäiväisessä työssään enemmän onnistumisen elämyksiä kuin normityöntekijät. Se on tutkittu juttu, jonka voin allekirjoittaa!

Reppureissaajasta sarjayrittäjäksi

Suomessa on hyvä yrittää. Se on fakta ja syitä voi listata pitkälti. Ja vaikka tulen ruoskimaan tulevissa kirjoituksissani monia asioita, niin ne on tarkoitettu rakentavaksi kritiikiksi mahdollisista värikkäistä ilmauksista huolimatta. Kuitenkaan se, että olen itsekin saanut Suomen valtiolta (taloudellista) tukea yrittämiseeni, ei saa olla syy siihen, että tässä pitäisi ryhtyä hymistelemään asioiden olevan parhain päin. Suomi ei ole Pohjois-Korea eikä Matti Vanhanen ole Kim Jong Il.

Luultavasti kirjoitan tästä myös hieman enemmän tulevaisuudessa, mutta mainitaan näin alkuun myös se, mikä minua rakkaassa Suomenmaassa on aina riipinyt. Se on tämä negatiivinen lannistamisen kulttuuri, joka tappaa uskalluksen ja yhä uudelleen yrittämisen hengen. Suomalaisessa yhteiskunnassa se näkyy mm. siinä, että virheistä rangaistaan ja tekijä leimataan säälimättömästi ja usein pelkkien numeroiden perusteella. Mutta juuri tämän takia en halua mennä siihen enempää näin aluksi, koska en halua kirjoituksillani lannistaa ketään vaan päinvastoin rohkaista menemään tulta päin!

Joka tapauksessa; Ehkäpä olikin onni, että perustin ensimmäisen yritykseni täysin sattumalta maailmaan köyhimpiin kuuluvaan valtioon - Bangladeshiin. Tuon suomalaisille melko mystisen maan kaikkien ongelmien listaamiseen ei tämä blogi riitä, mutta onneksi yrittämisen lannistaminen tai yrittäjän huono arvostus ammattina eivät tuohon listaan kuulu.

Siitä tuntuu olevan jo aika pitkä aika, kun astuin ulos Zia International -lentokentältä kuumankosteaan Dhakan aamuun rinkka selässäni. Nyt istun Roomassa, Italiassa ja mietin kuinka muuttaa rahaksi liikeidea, jossa on olemassa monta liikkuvaa osaa ja en ole ihan varma sopivatko ne kaikki yhteen.

Ensin on aina epävarmuuden tunne, jota vastaan omat unelmat taistelevat. Tahtoisin sanoa, että lopulta unelmat aina voittavat. Mutta se on elokuvaa se. Oman pään sisällä käydään loputonta taistelua eivätkä ne alkuperäiset unelmat aina toteudu sellaisinaan. Mutta jos jokin taistelu kannattaa tehdä taistelun vuoksi, niin sitten tämä.

Tästä se lähtee!

Tervetuloa mukaan,

Mikko